Urheilulehti

Urheilulehti on vuonna 1898 perustettu harrastelehti, joka ei tyydy vain raapaisemaan pintaa vaan uutisoi asiantuntevasti niin jalkapallosta kuin yleisurheilustakin. Lehti elää jokaisen urheilufanin kanssa sekä F1-kauden että MM-jääkiekon jännitystä, nauttii makeista voitoista ja lohduttaa kirvelevien tappioiden äärellä. Mitä suurta ikinä tapahtuukaan urheilun maailmassa, on Urheilulehti siitä selvillä.

Urheilulehti on erinomainen lahjaidea kenelle tahansa intohimoiselle urheilufanille.

Lehden sisältö

UrheilulehtiUrheilulehden mukana kolahtaa postilaatikkoon kerran viikossa jämerä paketti uutisia muun muassa jalkapallosta, jääkiekosta, formula ykkösestä ja yleisurheilusta. Lehden toimittajat ovat kaikki alansa asiantuntijoita, joten saat myös rahanarvoista tietoa mikäli harrastat urheiluvedonlyöntiä. Varsinkin jääkiekosta kirjoitetaan kriittisemmin kuin muissa suomalaisissa urheilualan lehdissä.

Suomen puhutuin urheilumedia elää ja valvoo joka hetki urheilumaailman mukana ja tekee torstaista viikon parhaan päivän. Maailman toiseksi vanhimpana yä ilmestyvänä urheilulehtenä julkaisu on kerännyt yli satatuhatta uskollista lukijaa.

Urheilulehdellä on myös omat nettisivut, josta voi lukea uusimpia uutisia, seurata toimituksen twiittejä sekä tilaajana nauttia digilehden sisällöstä.

Lehden tiedot

Urheilulehti on torstaisin ilmestyvä, urheiluun keskittyvä viikkolehti. Se perustettiin vuonna 1898 nimellä Suomen Urheilulehti ja vuodesta 2002 lähtien sitä on kustantanut A-lehdet Oy.

Muita lehtiä, joista saatat olla kiinnostunut